Vaalimietteitäni – 25. syyskuuta 2008
Yritysten yhteiskuntavastuusta keskustellaan, mutta kukaan ei ole tietääkseni kiistänyt julkisyhteisöjen yhteiskuntavastuuta, ainakaan teoreettisella tasolla. Oulun kaupungin tulisikin huomioida eettiset ja ympäristökriteerit nykyistä paremmin hankintoja kilpailutettaessa, esimerkiksi suosimalla Reilun kaupan tuotteita, lähiruokaa ja Luomua*. Kaupungin tulee pohtia ympäristö- ja ihmisoikeusnäkökulmia myös ostettaessa sellaisia tuotteita, joille ei vielä ole valmista sertifiointijärjestelmää. Tämä nostaa väistämättä myös kotimaisen työn arvostusta: Suomessahan työntekijöiden perusoikeuksia useimmiten kunnioitetaan ja lyhyet kuljetuskustannukset säästävät ympäristöä. Suurin osa suomalaisten kuntien katukivistä ostetaan nykyään Kiinasta. Haluammeko todella roudata kivilaattoja Kiinasta asti vain siksi, ettei kiinalaisilla työntekijöillä ole yhdistymisvapautta ja siten mahdollisuutta parantaa työolojaan?
* Hankintalain mukaan ympäristö- ja sosiaalisia kriteereitä voidaan asettaa tarjouspyyntöihin. Uuden 1.6.2007 voimaan tulleen hankintalain pykälässä 49§ asiasta todetaa että ”hankintayksikkö voi asettaa hankintasopimuksen toteuttamiselle erityisehtoja, jotka voivat koskea erityisesti ympäristö- ja sosiaalisia näkökohtia, kuten ammatillista koulutusta työpaikalla, kansainvälisen työjärjestön sopimusten noudattamista, työoloja ja työehtoja tai vammaisten palvelukseen ottamista”. Myös Euroopan unioni on ottanut positiivisen kannan reilun kaupan tuotteiden suosimisesta julkisissa hankinnoissa. Kansainvälisen kaupan valiokunnan lausunto 5.5.2006 kohta 17 muistuttaa, että ”erityisesti julkisoikeudelliset alueelliset elimet tekevät suuria investointeja tavaramarkkinoihin” ja kehottaa niitä siksi ”kiinnittämään tarjouskilpailussaan erityistä huomiota reilun kaupan tuotteisin”.
1 kommentti »
Vaalimietteitäni – 25. syyskuuta 2008
Kuntaliiton mukaan suomalaisen terveydenhoidon ”tuottavuus” on saatu nyt huipputasolle, mikä tarkoittanee arkikielellä huonolaatuisia palveluja ja loppuun väsyneitä hoitajia. Suomalainen kansanviisaus opettaa, että ”köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa”. Oulun kaupunginkaan ei pitäisi palveluita kilpailuttaessaan tuijottaa vain tarjousten loppusummaa. Julkishankintoja koskeva laki ei edellytä valitsemaan halvinta mahdollista, vaan kokonaistaloudellisesti edullisimman ratkaisun. Lyhytnäköiset säästöpäätökset, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ennaltaehkäisevissä palveluissa, tulevat kalliiksi pitkällä aikavälillä. Ostopalveluiden laadunvalvonta ei saa päättyä sopimuksen tekemiseen, vaan sen pitäisi alkaa siitä. Kunnallisia liikelaitoksia ei kannata runnoa tuloskuntoon toimenpiteillä, jotka aiheuttavat suuria menoja toisella kustannuspaikalla, esimerkiksi työttömyyttä lisäämällä. Muistakaamme, että vain hölmöläiset tilkitsevät täkkiään leikkaamalla toisesta päästä.
Olen julkisesti sitoutunut Terveyden Edistämisen Keskuksen esiintuomiin periaatteisiin, jotka koskevat jokaisen kuntalaisen oikeutta korkeatasoisiin terveydenhoitopalveluihin. Tutustu periaatteisiin osoitteessa http://www.sosa.fi/teesit.php
Ei kommentteja »
Vaalimietteitäni – 24. syyskuuta 2008
Oulussa kansalaisjärjestöt tekevät kansainvälisyys- ja suvaitsevaisuuskasvatusta, tarjoavat
sosiaali- ja terveyspalveluja ja järjestävät kulttuuritapahtumia. Vapaaehtoisvoimin toimivat järjestöt pystyvät tuottamaan laadukkaita palveluita ilmaiseksi tai pikkurahalla. Samalla järjestöt rakentavat yhteisöllisyyden ja osallistumisen ilmapiiriä, tehden kaupungista vireän ja eläväisen. Oulu hukkaa nyt hienoja mahdollisuuksia vaikeuttamalla kansalaistoimijoiden työtä. Jatkossa Oulun kaupungin kannattaa aktiivisesti parantaa kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä. Tämä tarkoittaa mm. kokoustilojen sekä tiedotuskanavien (esim. hyvät ilmoitustaulut keskustassa ja internetissä) antamista kansalaisjärjestöjen käyttöön. Oulun kaupungin on lopetettava julkisten tilojen käyttömaksujen periminen koulutus-, keskustelu- ja kulttuuritapahtumista, jotka tarjotaan kaupunkilaisille ilmaiseksi. Moni on valmis tekemään yhteiskunnallisesti tärkeää vapaaehtoistyötä, mutta harvempi haluaa maksaa siitä itsensä kipeäksi.
Ei kommentteja »
Vaalimietteitäni – 19. syyskuuta 2008
Oulun kaupungin kannattaa hyödyntää tietojärjestelmissään enemmän vapaita (eli avoimen lähdekoodin) ohjelmistoja. Vapaa ohjelmisto ei tarkoita samaa kuin ei-kaupallinen ohjelmisto. Avoimen lähdekoodin ohjelmistokehitys luo edellytyksiä paikallisille ohjelmistoyrityksille, kun taas suljettu ohjelmistokehitys vaatii isoja investointeja ja on usein ylikansallisten yritysten monipolisoimaa. Räätälöidyissä tietojärjestelmissä lähdekoodin avoimuus on edellytys ylläpito- ja jatkokehityshankkeiden kilpailuttamiselle. Toisin kuin suljettu ohjelmisto, avoin ohjelmisto voidaan antaa ilmaiseksi tai maksusta toisen kunnan käyttöön, joka voi muokata sitä edelleen omiin tarpeisiinsa sopivaksi. Kunnat voivat yhdessä säästää merkittävästi kustannuksissa, kun IT-hankkeiden päällekkäisyys vähenee. Julkisella rahalla on kehitetty esimerkiksi useita samansisältöisiä henkilöntunnistusjärjestelmiä*. Tieliikenteessä tämä vastaisi sitä, että rakennettaisiin Kemistä Ouluun useita moottoriteitä ja jokainen kunta maksaisi omansa. Yhteistyö ei kannata ainoastaan tieliikenteessä, vaan myös tietoyhteiskuntaa rakennettaessa.
* Lue Tietokone-lehden uutinen osoitteessa http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=33855&tyyppi=1
Ei kommentteja »
Vaalimietteitäni – 18. syyskuuta 2008
Demokratia on lähtökohtaisesti enemmistön valtaa, mutta enemmistökään ei saa käyttää hirmuvaltaa. Myös kunnallisella tasolla tarvitaan erityistoimia sen varmistamiksi, ettei vähemmistöön kuuluvien perus- ja ihmisoikeuksia loukata. Vähemmistöjä oleellisesti koskevissa päätöksissä Oulun kaupungin tulee aidosti kuunnella (ei vain rutiininomaisesti ”kuulla”) niitä edustavia kansalaisjärjestöjä. Tämä keskustelu pitää tehdä julkiseksi esimerkiksi videoimalla ja julkaisemalla internetissä. Toimivalla kuuntelumenettelyllä voitaisiin välttyä järjettömiltä ratkaisuilta, jotka johtuvat päättäjien asiantuntemuksen puutteesta vähemmistöasioissa. Esimerkkinä mainittakoon perustuslain ja kansainvälisten sopimusten vastainen päätös estää vaikeavammaisia kuljettavia takseja liikennöimästä Rotuaarilla.
Ei kommentteja »
Vaalimietteitäni – 18. syyskuuta 2008
Suomalaisen koulutuksen laaja-alaisuus ja monitieteellisyys on turvattava myös jatkossa*. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että oppilaitosten yhteistyötä lisätään ja opiskelijoita kannustetaan yhdistelemään oppiaineita rohkeasti eri aloilta. Miksi? Työelämässä on kysyntää luoville, monitaitoisille ihmisille, jotka pystyvät siirtymään joustavasti tehtävästä toiseen. Lisäksi jännittävät keksinnöt syntyvät usein eri alojen rajapinnoilla. Esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmän suosion taustalla on merkittävä keksintö niin ohjelmistoteknisesti (Linuxin ydin), johtamistaidollisesti (uusi tapa organisoida tuotekehitys) kuin lakiteknisestikin (GPL-lisenssi). Facebook-palvelun luojallakin on välähtänyt päässään sekä tekninen, sosiologinen että kaupallinen idea. Keskusteluissa esitetty ajatus lyhyistä ”putkitutkinnoista” on sekä vanhanaikainen että Suomen tulevaisuuden kannalta vaarallinen.
*Yliopistojen akateemisen vapauden säilyttäminen ei ole kunnallispoliittinen kysymys, vaikkakin ensiarvoisen tärkeää. Ammattikorkeakoulujen ja toisen asteen oppilaitosten opetussuunnitelmiin voidaan kuitenkin vaikuttaa kunnallisella ja maakunnallisella tasolla.
Ei kommentteja »
Vaalimietteitäni – 17. syyskuuta 2008
Oulun tulee valmistaa kaupunkilaisia kansainvälisyyteen ja globaaliin vastuuseen. Suomen kuntaliitto koordinoi pohjoisen ja etelän yhteistyöohjelmaa, jossa 17 suomalaista kuntaa tekee yhteistyötä afrikkalaisen kunnan kanssa. Tämä ulkoministeriön rahoittama ohjelma käynnistyi vuoden 2008 alussa. Tiedätkö, mikä on Oulun yhteistyökunta? Todennäköisesti et, koska Oulun kaupunki ei ole tiedottanut asiasta. Oikea vastaus on Etelä-Afrikan Tshwane. Mikä Tshwane? Jos kuntalaiset eivät ole kuulleetkaan hankkeesta, se kasvattaa kansainvälisyyteen kehnonlaisesti. Tshwane on tuotava ulos kaapista!
Ei kommentteja »
Vaalimietteitäni – 15. syyskuuta 2008
Tällä sivulla kerroin lyhyesti vain muutamasta kunnallispoliittisesta kysymyksestä, jotka koen itselleni läheiseksi. Muita minulle tärkeitä asioita ovat esimerkiksi edullinen joukkoliikenne, peruskoulujen ryhmäkoot, mielenterveyspalvelut, maahanmuuttajien kotoutuminen, vapaa kaupunkikultuuri sekä Oulun keskustan kehittäminen (ilman kallioparkkia). Tutustu näitä ja muita asioita koskeviin mielipiteisiini seuraavissa vaalikoneissa:
YLE:n vaalikone
MTV3:n vaalikone
Terveydenhuollon vaalikone
Kalevan vaalikone
City-lehden vaalikone
IRC-gallerian vaalikone
Facebookin sosiaalinen vaalikone
Ei kommentteja »