Iiris Talvipuro

Tervetuloa sivuilleni

Kuntavaalit 2008 ovat nyt ohitse. Valtuutetuksi en päässyt, mutta lautakuntapaikka saattaa vielä irrota. Aijon yhä pitää yhteyttä kansaan tärkeänä vaikuttajan arvona, joten pidän yllä foorumia kaikissa olo suhteissa ja päivittelen sivuja lähinnä tarpeen mukaan.

Kiitän syvästi kaikkia minua äänestäneitä ja tuki ryhmääni.

Terveisin Iiris Talvipuro
pienipuronumero.jpg

Olen tulevien kuntavaalien 2008 ehdokas. Kuntavaaleilla valitaan kunnalle valtuutettuja, jotka päättävät kansalaisille läheisistä asioista, kuten terveydenhuollosta, alueensa peruskouluista, katujen kunnossapidosta, kirjastoista ja monesta muusta asiasta. Kuntavaalipäivä on sunnuntai 26.10.2008 Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 15.10. Äänestämällä omaa ehdokasta pääsee vaikuttamaan kunnan päätöksiin.

Näiltä sivuilta voit saada kosketuksen ehdokkaaseen, joka olisi valmis laittamaan päänsä tähän päättäjien työhön.

olen-taistelen.jpg

Tavoitteenani on löytää yhteiskunnallinen ratkaisu, mikä palvelisi inhimillisellä tasolla sekä fyysisesti että psyykkisesti mahdollisimman suurta osaa väestöstä. Tämä tietenkin vaatii sitä, että minun on päästävä ensin sisälle, jotta pääsen pureutumaan aiheeseen ulkopuolista paremmin. Aikomukseni on myös pitää hyvä yhteys ja kommunikointimahdollisuudet ihmisiin, jotta missään vaiheessa ymmärrykseni inhimillisyydestä ei irtoaisi kansalaisen todellisista tarpeista.

Kiitän sivuilla vierailleita käynnistä

ja tukiryhmää tuestaan.

 

Uutta sivuilla

Toukokuu 2012
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Loka    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

Iiris Talvipuro on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu