Olen ensimmäisen kauden valtuutettu. Olin ensimmäistä kertaa ehdokkaana kunnallisvaaleissa.
Olen ammatiltani lääkäri, koulutukseltani yleislääketieteen erikoislääkäri. Minulla on myös kivunhoitolääketieteen sekä palliatiivisen lääketieteen erityispätevyydet.
Vaaliteemassani keskeistä olivat ja valtuustokaudella ovat lapset, nuoret, vanhukset, kansanurheilu ja -terveys sekä luonnonsuojelu. Nämä aiheet ovat olleet minulle tärkeitä aina, minulla onkin niistä kaikista jo vankka kokemus.
Kaikessa kunnallisessa päätöksenteossa pitää huomioida ilmastonmuutos: päästöt on saatava kuriin.
Julkinen terveydenhuolto pitää saada kuntoon ja terveyskeskukset jälleen houkutteleviksi työpaikoiksi.
Oulun joukkoliikenne pitää saada toimivaksi, sen pitää olla joustava ja edullinen, selkeä vaihtoehto yksityisautoilulle. Bussiliikenne pitää saada toimivaksi, samalla tulee alkaa suunnitella kiskoliikennettä. Nimittäin Oulussakin joukkoliikenne nousee kiskoille. Seuraava öljynhinnan korotus voi olla asian tarvittava lähtölaukaus.
Lapsille ja nuorille pitää olla harrastusmahdollisuuksia. Oulussa voisi järjestää nuoria ajatellen joka kesä ilmaisen kevyen musiikin konsertin Helsingin Kaivopuiston tapaan. Moni politiikko puhuu kauniisti lapsista ja nuorista, mutta unohtaa heidät päätöksenteossa.
Eliittiurheilurakentaminen pitää laittaa jäihin Raatin kunnostuksen jälkeen. Jatkossa panostus kansanurheiluun ja samalla -terveyteen.
Päiväkotien, koulujen ja myös työmaaruokaloiden ruokaan tulee kiinnittää huomiota. Saamme yhä liian suolaista ja rasvaista ruokaa. Marjoja, juureksia, hedelmiä sekä paikkakunnan kalaa tulee lisätä ruokalistoihimme.
Olen ollut mukana laatimassa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueellista saattohoitosuositusta. Kuulun Suomen kivuntutkimusyhdistyksen syöpäkiputoimikuntaan. Ollessani Haukiputaan terveyskeskuksen osastonlääkärinä olin mukana moniammatillisen työryhmän kanssa kehittämässä inhimillistä vanhusten hoitoa, johon kuului rationaalinen lääkehoito, osastofarmasia sekä myös saattohoito ja kivun hoito.
Olin perustamassa Maakotka 2000-projektia vuonna 1995 ja toimin hankkeen projektivastaavana. Sanginjoelle pitää saada kansallispuisto, Oululle oma Nuuksionsa. Viinivaaran pohjavesihanke pitää haudata tarpeettomana ja luontoa pilaavana. Järkevämpi vaihtoehto on lisätä pohjavesipostien määrää niin, että verkosto kattaa koko Oulun. Välimeren maissakin ihmiset kantavat juomavetensä kaupoista, pohjavesiposti on kaupan pullovettä ekologisempi vaihtoehto ja ilmainen !
Ari Matila on toteutettu
WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä
tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu